Millainen on täydellinen asiakashevonen? Miksi se on täydellinen sellaisena? Voiko ratsastusta koskaan harrastaa täysin turvallisesti?
Sen jälkeen kun olen siirtynyt yksityisestä hevosenomistajasta yrittäjäksi ja tarjoamaan hevosiani myös muiden ratsastettavaksi olen joutunut paljon miettimään millainen on täydellinen asiakashevonen. Hevonen, jonka kanssa asiakkaani saa sellaisen kokemuksen, elämyksen ja oppimahdollisuuden kuin minkä lupaan ja mitä tavoittelen. Se on minun kohdallani osittain sama kuin muillakin hevosyrittäjilä ja osittain varmasti hyvinkin erilainen (ja toisaalta samanlainen kuin esimerkiksi ratsastusterapiaa tarjoavalla yrittäjällä). Asiakkaillani on nimittäin hyvin erilaisia tarpeita.
Lähtökohtaisesti jokainen palveluyrittäjä varmasti haluaa asiakkaalleen vain parasta. Kun asiakas on harrastuspaikkaa tai palvelua etsiessään löytänyt yritykseni, valinnut sen, on valmis maksamaan palvelustani pyytämäni hinnan ja tulee odottavin mielin paikalle, kyllä minäkin haluan, että hän saa turvallisen ja ihanan kokemuksen hevosella joka toimii kuin ihmisen ajatus ilman ylimääräisiä kummallisuuksia. Vähän niinkuin fillarin tallista ottaisi ja kävisi lenkin ja palauttaisi takaisin. Helppoa. Toimivaa. Simppeliä. Ja turvallista. Mutta luonto on joskus eri mieltä.
Ratsastuskouluyrittäjät (joka itse en kylläkään ole) tietävät, että ne opetushevoset, jotka ovat ”pomminvarmoja”, aina kaikilla ratsastajilla toimivia, terveitä ja simppeleitä ovat painonsa arvoiset kultaa. Ne ovat niitä yksilöitä, joiden kohdalla ei tarvitse hetkeäkään miettiä kenelle ratsastajalle sen uskaltaa antaa että homma pysyy turvallisena. Ne eivät säiky, pukittele, jumita, kiukuttele, pure tai potki, eivät saa hepulikohtauksia tai juokse ihmisten yli eivätkä mitään muutakaan. Ne ovat ystävällisiä, aina hyvällä tuulella ja varustettu sellaisella hermorakenteella, että villissä luonnossa ne lähestysivät puumaa korvat hörössä ja ihmettelisivät hetken ennen kuolemaansa, että mitä juuri tapahtui.
Hevonenhan on siis saaliseläin. Sen selviytyminen miljoonia vuosia villieläimenä on vaatinut sellaisen kuulon, hajuaistin, näkökentän ja reaktiokyvyn, että se pystyy syödessäänkin kyttäämään valppaasti ympärilleen mahdollisten tappajapetojen varalta. Sen on pitänyt purra ja potkia saalistajien lisäksi myös muita hevosia laumaelämässä, jotta kaikilla on selvät sävelet, eikä ulkopuoliset hevoset muodosta uhkaa omalle perhelaumalle. Niiden on ollut kehitettävä oma kiihdyttämiskykynsä nollasta sataan sellaiseksi, että leijonat, sudet ja karhut jää kakkoseksi vaikka ne jotenkin tuulen alla olisivatkin päässeet hiippailemaan lähelle yllätyshyökkäykseen. Mihinkään reagoimattomat on syöty pois.
Jatkuvassa hälyytystilassa. Jatkuvasti tarkkaillen. Vahtivuorot. Seisaallaan lepäily. Kivun peittely. Hiljaa kärsiminen. Hiljaa syntyminen. Hipihiljaa, ettei pedot kuule. Vain säikyt ovat selvinneet.
Nykyhevosilla on aivan nämä samat vaistot ja kyvyt edelleen. Toki ne ovat suurin osa varsasta asti siedätetty tulkitsemaan ihminen niin, ettei se ole vaaraksi, vaikka saalistaja onkin. Osalla hevosista nämä vaistot ovat edelleen enemmän pinnassa kuin toisilla. Osalle ne saadaan koulutuksella tietyissä tilanteissa taka-alalle, mutta toisessa tilanteessa ne voivatkin yllättäen pulpahtaa pintaan.
Mitä sitten tapahtuu kun lapsi tai aikuinen aloittaa ratsastusharrastuksensa ratsastuskoulussa pomminvarmoja hevosia suosien ja päätyy muutaman vuoden päästä ostamaan omaksi niin sanotun ”normaalin hevosen”? Shokki voi olla aika suuri. Sama shokki voi tulla myös kun poistutaan ratsastuskentältä maastoon. Muuttuvia tilanteita, villieläimiä, erilaisia varjoja ja valoja. Tai toisaalta, jos olettaa kaikkien hevosten automaattisesti olevan pomminvarmoja ja päätyykin aloittamaan ratsastuksen niillä normaaleilla, pakoreaktion vielä omaavilla hevosilla. Onko silloin ohjaaja riittävästi apuna ja tukena, jotta kaikki on mahdollisimman turvallista?
Tähän soppaan voidaan lisätä myös se, että jokainen asiakas kohtaa asiakashevosen omalla persoonallisella tavallaan. Ja toisaalta jokainen tällainen kohtaaminen on aina myös koulutustilanne hevoselle. Hevonen päättelee aina kanssasi, miten sen on kannattavaa toimia ja miten ei. Ratsastaessa asia monimutkaistuu. Lähtökohtaisesti saaliseläimelle kamalinta ikinä on se, kun petoeläin hyppää sen selkään ja tarraa kiinni. Meidän on opetettava nuoret hevoset sietämään tätä, rentoutumaan ja ymmärtämään ettemme aio tappaa niitä, vaikka hyppäämme selkään ja tarraamme kiinni.
Sillä on aika suuri merkitys miten siellä kyydissä ollaan, ollaanko tottuneesti ja rennosti vai kauhusta kankeana ja puristaen. Miten ohjia pidellään, mitä niillä tehdään kun tulee jännittävä tilanne? Kaikki yksilölliset ratkaisut ja niiden toteutukset vaikuttavat lopputulokseen. Paitsi sillä pomminvarmalla, joka ei koskaanikinämilloinkaan pelkää, säikähdä tai reagoi vaikka ratsastaja vaihtuu ja toinen kiskoo ja toinen puristaa. Ja ohjaajalla/opettajalla, sillä ammattilaisella, on tässä kova työ pitää tilanteet niin hevoselle kuin ratsastajallekin reiluina ja turvallisina myös sen ei-pomminvarman hevosen kanssa.
Minä olen valinnut omat hevoseni (joista tällä hetkellä vain yksi on ostettu puhtaasti yrityskäyttöön) niin, että ne suhtautuvat ihmiseen lähtökohtaisesti positiivisesti. Ne tulevat ystävällisesti ihmisen luokse tai vaikka olisi ujompi tyyppi, niin korvat pysyvät hörössä ja ihmiselle ei koskaan uhitella. Se on se asia, joka on minulle KAIKKEIN TÄRKEIN. Siitä en tingi. Ihmisestä pitää olla hyvillä mielin kiinnostunut ja kuitenkin kunnioittaa ihmisen tilaa ja nöyränä toimia, niin kuin ihminen pyytää. Selma on ollut minulla 12 vuotta ja siitä näkyy parhaiten oman käteni jälki. Riimi tuli meille vuonna 2016 ja Typy 2018 ja niiden kohdalla matka on osittain joissain asioissa kesken, ikää senioreilla on jo ja Riiminkin kohdalla osa asioista täytyy vain hyväksyä osana sen persoonaa korkean iän vuoksi. Sillä on pinttyneitä tapoja (kuten kiukuta satuloinnista, aiemmin kipua aiheuttaneiden satuloiden takia) eikä sitä hevin saada enää muuttamaan käytöstään.
Vella on hyvää matkaa opintiellä, tällä hetkellä 3 viikkoisen varsan kanssa opetellaan, ettei ihmistä purra eikä potkita. Ne ovat todellakin luontaista käytöstä, joka täytyy lempeän päättäväisesti karsia pois. Vella ei ole ihmiselle vihainen, se ei vain vielä tiedä mitä ihmisten maailmassa saa tehdä ja mitä ei.
Ratsastuksellisesti ja ajohommissa tykkään, että hevonen on reipas ja herkkä antamilleni merkeille (avuille). Nyt tilanne on laajentunut koskemaan myös asiakkaita. Selman olen kouluttanut ajo-opetuksesta lähtien toimimaan mahdollisimman pienistä merkeistä, koska olen laiska ihminen ja tykkään, että homma valtavan eläimen kanssa on kivaa ja köykäistä. Selma on todella reipas, herkkä ja toisaalta pelokas. Se voi säpsyä ja pällistellä kummallisia varjoja tai paikkaa vaihtanutta sankoa. Se kiertää eriväriset hiekat ja kukkaistutukset pää kenossa. Kovassa laukassa se voi pukittaa, mutta se puistelee päätään ensin ilmoittaakseen asiasta. Ei ole pomminvarma tämä hevonen. Mutta täydellisen toimiva esimerkiksi kehitysvammaisten harrastetoiminnassa, rauhallisilla maastolenkeillä ja ratsastustunneilla.
Riimi hommattiin alunperin opetushevoseksi miehelleni ja teini-ikäiselle tyttärelleni ja halusin ”opetusmestarin”. Se onkin herkkä ja pitkälle koulutettu. Mutta myös arabiverensä vuoksi välillä reaktiivisempi. Sitä täytyy oppia lukemaan, jotta voi ennakoida. Saattaa tulla yhtäkkiä 6 m kiitolaukkaa tai saattaa olla tulematta. Sillä tavalla hyvin savolaistunut ruuna. Ei ole pommin varma tämäkään hevonen. Mutta täydellinen Hevoskaveritoiminnassa ja talutusratsastuksessa.
Typy on koulutuksellisesti jäljessä muista ja pahojen suuongelmiensa takia myös suustaan äärimmäisen herkkä. Se tosin ei aina näy niin, että se pienin avuin pysähtyisi tai kääntyisi vaan päin vastoin, se voi tuntua todella sitkeältä tai että mitään ei tapahdu vaikka kuinka vetää. Ja suusta vetäminenhän sen kanssa ei koskaan ole ratkaisu, koska suun kipu on jo kerinnyt jäädä mielen perukoille, vaikka tilanne on korjattu meillä. Typy harvemmin mitään pelkää tai säikkyy, eikä se pukittele laukassa. Se tosin voi kompastua omiin jalkoihinsa jos ratsastaja ei avita sitä nostamaan turpaa polvista normaalille korkeudelle. Eipä ole tämäkään siis pomminvarma. Mutta täydellinen kohtaamaan aratkin asiakkaat äärimmäisen lempeällä ja rauhallisella luonteellaan.
Jospa siitä Vellasta tulisi sitten se pomminvarma. Hah.
Vaikka välillä mieleni tekisi pistää lihoiksi koko sakki kun jotakin pöllöilyä tapahtuu, niin kyllä minä kuitenkin koen, että nämä ovat tässä minun työssäni aika pirun hyviä asiakashevosia. Täällä jos missä pystyy opettelemaan hevosen luontaisen käytöksen ja ihmisen tarpeiden yhteenhitsaamista, hevosen eleiden tulkkaamista. Näkee kuinka hevosten erilainen käsittely vaikuttaa sen käsiteltävyyteen. Mistä toimintavirheistä seuraa tietynlaista käyttäytymismallia ja miten siitä pääsisi pois. Miksi tuo käyttäytyy noin, mutta tuo ei.
Pyrin aina tarkoin valitsemaan hevoset kussakin tilanteessa asiakkaalleni parhaiten sopiviksi. Suosittelen käyttämään turvavarusteita ja kypäräpakko meillä on. Kerron ja ohjaan huomioimaan hevosten luontaisia reaktioita ja käsittelyä jossa nämä huomioidaan. Selitän hevosten persoonallisuuseroja, laumadynamiikkaa, kuka väistä ketä ja mihin ihminen tässä kuviossa sijoittuu.
Meillä ei ole pomminvarmoja hevosia, mutta meillä on aitoja hevosia jotka koittavat mukautua ihmisten tahtoon ja tarpeisiin parhaimman, yksilöllisen kykynsä, vaistojensa, taustansa ja koulutuksensa mukaan. Toinen on vilkas, toinen unelias, mutta jokainen on täydellinen omalla tavallaan juuri jollekin asiakkaalle. Ratsastus on yksi tapaturma-altteimmista harrastuksista juuri hevosen suuren koon ja vauhdikkaitten askellajien vuoksi. Vauhti voi olla myös lyhytaikainen ”pako” jotakin, jota ihmiset eivät edes ennättäneet näkemään. Tämän ymmärtäminen, halu oppia tulkitsemaan ennakoivia eleitä ja tunnistamaan riskitilanteita vie hevoshulluudessa pitkälle ja turvallisemmalle tielle.
Itse olen opetellut näitä asioita omasta halustani jo 30 vuotta (suurimman osan kantapään kautta) ja kouluttanut omia hevosiani 20 vuotta. Voisin sanoa pystyväni lukemaan näitä meidän hevosia jo aika lailla hyvin. Se luo ammattimaisuutta ja turvallisuutta, mutta en voi luvata etteikö koskaan sattuisi mitään. Turvallisuussuunnitelmat on laadittu riskianalyyseineen, mutta aina on se riski. Aina joskus joku asiakas putoaa tai ainakin säikähtää. Mutta ennakointi, ennakointi, ennakointi. Ja turvavarusteet.
Pomminvarmat hevoset vähentävät yrittäjän/opettajan stressiä ja tuovat asiakkaalle helppoudentunnetta. Ja muiden kanssa pitää sitten vain opetella ymmärtämään hevosen sielunelämää syvemmin. Ja pääsee kasvamaan siinä sivussa itsekin taitavaksi hevostenkäsittelijäksi.
Tervetuloa siis meille uppoutumaan hevosten maailmaan. Sellaisten hevosten, joilla on vielä alkuperäisiä vaistojakin vähän tallella ja omat hulvattomat persoonansa.
Vastaa